sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Elämä menee vauhdilla eteenpäin!

Pitkästä aikaa. Arki sujuu työn, opintojen, treenin ja perheen parissa, joten bloggaaminen ja blogien lukeminen on jäänyt taka-alalle. Toisaalta pitää olla armollinen itselleen, ja keskittää energia siihen, että saan hoidettua edellä mainitut asiat hyvin. Vuosi vaihtui, joten

OIKEIN HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2017 KAIKILLE!!!

Tammikuu on minulle perinteistä sokerista vieroittumista, eli herkkulakko ja sen lisäksi olen tosiaan myös tipattomalla. Monet arvostelevat minua asiasta, mutta tietääksi olen itse vastuussa itsestäni, eikä minun herkkulakkoni tai tipattomani kenellekään kuulu? Ja voin kertoa, että mielihalut kaikkia suklaita mitä joulun aikaan tuli mussutettua on kadonnut. Ei tee edes tiukkaa, vaikka työpaikan kahvihuono pursuaa suklaita ja muita herkkuja. Hyvä minä! Olo on parantunut huomattavasti, joten jatkan samaan malliin! Oletteko te muut tehneet joitakin lupauksia uuden vuoden kunniaksi?


2 kommenttia:

  1. Välillä blogin kirjoittelu ja muiden blogien lukeminen jää vähemmälle itselläkin mutta pitää olla tosiaan itselleen armollinen :)Minä tein uuden vuoden lupauksen että tänä vuonna huolehdin omasta hyvinvoinnistani ja terveydestäni :)
    Mukavaa sunnuntai aamua :)

    VastaaPoista
  2. Hyvää uutta vuotta sullekin!

    Herkuttomuus ja tipattomuus aiheuttaa aina keskustelua. Mulla on nyt toinen sadan päivän herkuttomuus menossa,ja edellisen kerran ihmettelyn ja herkkujentuputtamisen sijaan porukka on ollut yllättävän positiivisella asenteella mukana. Saattaa kyllä johtua siitä, että edellisen kerran herkuttomuus johti parinkymmenen kilon painonpudotukseen... Pidä pää kylmänä vaan äläkä välitä kateellisten puheista!

    VastaaPoista